Vähän on taas jäänyt päivittely...

 

Eilen illalla iski himo, kun tajusin että pakastimessa oli vajaa paketti jäätelöä. Pyysin luvan syödä sitä vähän, ja tietysti söin. Voi luoja että nautin siitä, ja samalla - yllättäen - inhosin itseäni, kun en voinut hillitä. Mutta oikeastikin söin vain vähän, otin pienen palan, jotta sitä riittää muillekin perheessä. En oksentanut.

Ja tänään, kun jäin yksin kotiin. Mitä tein? Samantien, kun isä lähti moottoripyörällä pihasta singahdin pakastimelle veitsen kanssa ja lohkoin kauniita, ohuita siivuja ja söin suoraan veitsellä. Ja se oli niin hyvää. Söin muutaman siivun, ja sitten tajusin, että jos syön enää yhtään enempää jään kiinni salaa syömisestä (ei meillä ruokaa lasketa, mutta yleensä jäätelö ja muut jaetaan tasan). Kuitenkaan en voinut heti lopettaa, vaan oli pakko vielä syödä pari palaa. Nuolin veitsen puhtaaksi ja tungin jäätelopaketin pikavauhtia takaisin pakastimeen ja lähdin koiran kanssa lenkille. En oksentanut.

Mutta kylläpä olenkin hyvä lenkkeilijä. Poikkesin Siwaan, ja ostin Jaffa-keksejä. JAFFAKEKSEJÄ. Niissä on 49 kilokaloria per keksi! Sairasta. Ja kun pääsin kotiin, söin. Tietysti, en heitä ruokaa poiskaan. Muutamassa minuutissa meni melkeinpä 300 kcal. En oksentanut.

Ja tiedättekö, mitä tein viikonloppuna?

 

Leivoin mokkapaloja.

Olen vain syönyt. Syönyt, syönyt, syönyt, hävennyt syömistä, syönyt lisää, enkä jaksanut edes hävetä. En ole uskaltanut käydä vaa'alla, kun tiedän että paino on noussut. Pelkkää helvettiä, miksen voi olla syömättä enää. Tuntuu, että yritän vain täyttää jotain tyhjiötä sisälläni, eikä se täyty, ei mistään ruokamäärästä.

Voi kun voisin lopettaa tämän ja elää normaalisti, olla tyytyväinen itseeni.

Ja taas on pakko vinkua tyttöystävästä.

Luettiin eräältä foorumilta kesäkuntokeskustelua. Joku käyttäjä ilmoitti, että elää 300kcal/päivä, ja että olisi hyvä mennä alle 700kcal/päivä, jotta laihtuisi, ja sävy oli varsin pikkuvanha ja kaikkitietävä (lue: ärrrsyttävä). Hänelle sitten kommentoitiin, ettei sillä määrällä elä, ja että jos tuollaisia neuvoja aikoo antaa, niin painukoon jollekin proanafoorumille ohjeineen.

Minä siinä sitten mielessäni kirosin, että älkää nyt käskekö tuollaisia proanafoorumeille, mutten tietystikään sanonut sitä ääneen (en aio myöntää käyväni niillä, mitä se kenellekään kuuluu?).

No, naiseni sitten päätti alkaa nauraa, miten tyhmää on elää jollain 700 kalorilla, ja muutenkin naurettavaa laihduttaa noin, että paljon järkevämpää syödä kunnolla ja liikkua. Vähätteli syömishäiriöisiä, näin yksinkertaisesti sanottuna.

Ihan kiva. Neiti sattumoisin tietää, että normaalit kalorimääräni päivässä pyörivät siinä tuhannen kalorin alapuolella, yleensä juuri sen 700. Mitä vittua, miksi ihmeessä hän on tuollainen, miksi hän puhuu niin halveksivaan sävyyn syömishäiriöisistä, kun tietää, etten ole ihan täyspäinen? Ihan kuin hän tahtoisi ihan tahallaan tehdä minulle huonon omatunnon ja ahdistaa.

Ei varmaan ihan järkevä suhde tältä kannalta, mutta kun muuten on niin hyvä olla tuon tytön kanssa. Vain nuo ajoittaiset syömisjutut pistävät miettimään, kannattaako tämä. Onneksi niitä ei ole usein.

Olen laiminlyönyt tätä blogia varsin pahasti. En vain ole halunnut ajatella syömistä vielä tämänkin kautta, se on mielessä muutenkin. Jospa saisin taas otettua itseäni niskasta kiinni ja päivitettyä tätä useammin.

Kirjoitin aiemmin, että olen löytänyt tyttöystävän. Tässä on nyt reilu kuukausi seurusteltu, ja olen jo alkanut kärsiä sitoutumiskammokohtauksista ja ahdistuksesta.

Minun pisin seurustelusuhteeni on ollut kolme kuukautta. Tyttöni viimeisin suhde oli 7kk, sitä edellinen puolisentoista vuotta. Kun ajattelen, että minun pitäisi pystyä niin pitkään suhteeseen, alan ahdistua. "Hukkaanko osan nuoruudestani?" Kuitenkaan en tahdo lopettaa suhdetta, en vielä, en näin aikaisin. Ehkä totun tähän, viimeisin suhteeni ennen tätä loppui kuitenkin jo marraskuussa, joten en ole seurustellut pitkään aikaan. Saas nähdä.

Toinenkin ahdistuksen syy tässä suhteessa on. Ilmeisesti tyttönikään ei kuitenkaan ole ihan täyspäinen syömisen kanssa. Ja hän on oikeasti laiha - painamme käsitykseni mukaan suunnilleen saman verran (about 53kg), mutta tyttö on pidempi, muistaakseni 171 cm. Minä olen vain 165 cm. Ja tyttö valittaa olevansa lihava. Se, jos mikä tekee pahan olon. Jos hän pitää itseäänkin lihavana, millaisena hän näkee minut? Kerran olin itkeä ja painella oksentamaan, vaikken ollut mitään syönytkään. Ajattelin, että saisin pahan olon ja loukkaantuneisuuden siten pois. En halua sanoa tytölle kuitenkaan siitä, että minuun sattuu kun hän haukkuu itseään. En halua olla heikko.

Tein tänään punaisen anakorun itselleni. Tarkoitus oli, että teen sen kun pääsen viiteenkymmeneen kiloon, mutta totesin, etten pääse siihen ikinä ilman muistutusta ja motivoijaa, joten koru ajakoon asian. Ostin Tiimarista eurolla punaisia läpikuultavia helmiä ja pujotin ne kuminauhaan, joten koru on helppo saada pois. En voi pitää sitä kotona, koska en oikeastaan käytä koruja, joten se herättäisi turhia kysymyksiä. Kuitenkin jo sen olemassaolo on tärkeää. Thinspaa sekin.

Ja kun kävin Tiimarissa, poikkesin tietysti S-marketiin. Saldo: Marabou hasselpähkinäsuklaalevy ja Classic Pienempi -jäätelö. Jäätelö meni samantien, suklaalevystä on puolet jäljellä. Ja sitten valitan kun olen läski, yhyy.

Vihaan itseäni taas niin paljon. Miksen omista itsekuria? Miksi istun tässä kun voisin olla ulkona lenkillä? Miksen ole laiha jo?

Yritän olla tänään lähinnä syömättä. Aamulla söin ruisleivän vähäsuolaisella Oivariinilla ja juustolla + vihreää teetä. Okei, sorruin myös Dumle-tikkariin ja pariin kovaan hedelmäkarkkiin, mutta ei niistä niiiiin kamalan paljoa tule kaloreita. Seuraavan kerran aion syödä vasta vähän ennen kuutta, ja sitten lähden koiran kanssa ainakin puolen tunnin kävelylle. Nälättää kyllä aika paljonkin, mutta ei, nyt en sorru! En! Juon sitten teetä ja vettä ja kaikkea, mutta en halua syödä. Tai haluan kyllä, mutta en vaan voi. En ole laihtunut yhtään pitkään aikaan, ja ennen kesälomaa piti päästä 45 kiloon. Ei ihan onnistunut, ne parikin kiloa jotka sain pois, tulivat takasin ystäviensä kanssa.

Kaiken lisäksi vituttaa, kun tyttöystävällä ei ole aikaa nähdä minua. Toivon vain, että kesällä olisi aikaa yhdessä, vaikka tytöllä onkin kesätöitä.

Huomasin eilen, kun katsoin jenkkien ja Suomen Huippumalli haussaa, että nykyisin kiinnitän huomiota mallien luihin ja thinspoudun niistä, toisaalta ahdistun. En minä ennen katsonut niitä tyttöjä näin, se oli vain viihdettä ja pidin hienoista kuvista. Nyt ne tytöt saavat minut vain kateelliseksi. Malleista saan kaikkein parhaan thinspiraation, "oikeat" julkkikset ja ihan tavikset eivät vain kiinnosta.

Tämä olisi aivan ideaaliulkonäkö:

Tämäkin riittäisi:

(Vaikka useimpien täyspäisten mielestä tuokin olisi varmaan liian laiha.)