Painoni on noussut. Vaaka näyttää 56 kiloa vaatteet päällä. En voi ymmärtää, kuinka se on mahdollista - olen syönyt useina päivinä vähemmän kuin ennen, ja työharjoittelussa tulee liikuttua hommien puolesta. Okei, olen joinakin päivinä ahminut, mutta vain määriä, jotka terveelle ihmiselle olisivat vain pientä itsenstä hemmottelua. Minulle ne ovat valtavia. Tänäänkin ostin kaksi Fazerin suklaapatukkaa. Ajattelin, että säästän toisen pahan päivän varalle - ja mitä kävikään, söin molemmat alle kymmenen minuutin. En vain voinut hillitä itseäni. Se tunne pelotti, ajattelin syödessäni, etten voi tehdä näin, lihon, olen huono ihminen, mutten voinut olla syömättä. Olin lähellä itkeä, mutta keskityin vain syömiseen.

En jaksanut edes alkaa oksentaa. Ajattelin, että mitä vitun väliä, on minua lihavampiakin. Ja olen vielä normaalipainon puolella, reippaasti. Ja lumet ovat jo alkaneet sulaa, eli kohta pääsen koiran kanssa juoksemaan. Keksin tekosyitä, etten kärsisi niin huonosta omatunnosta. Totta kaikki syyt tosin, mutta silti. En vain voi jatkaa näin. Pitää kunnostautua, ottaa niskasta kiinni.

Burnoutkin tuntuu uhkaavan taas. Olen äärimmäisen väsynyt aamuisin, pelkään illalla heräämistä ja kouluun lähtemistä, sitä, että teen työharjoittelussa jotain väärin ja tulee sanomista. Tuttu tunne, tiedän mitä on edessä: STRESSI, AHDISTUS ja PELKO, ja jos sitä jatkuu pitkään niin MASENNUS. Ja sitä vihaan yli kaiken. Pelottaa jo pelkkä ajatuskin.